Long time no see

Moikka. Ja anteeksi. Taas tulee tallanen anteeksi kun en ole kirjoitellut postaus syyna on etta nettiin en ole paassyt. Hinkua on ollut kirjoitella mutta minkas teet.

Milloinkohan viimeksi olen kirjoittanut, varmaan tammi-helmikuussa. No, aloitetaanpas sitten

Vaihdoin tosiaan helmikuun 19. paiva perhetta. Perhe on iso, vanhemmat, mummo ja sisaria nelja kappaletta. Vanhin, Serina, on jnuuri aloittanut lukion ja nuorin, Honoko, taas on kuukauden ikainen. Hupaisaa kylla, parhaiten viihdyn ala-asteikaisen tyton Ririkan ja yla-asteen seitsemannella luokalla olevan Airin kanssa. Isa on myos todella mukava, yleensa kiireinen, mutta naen kouluaamuisin ja sunnuntaisin hanta. Olen tykannyt hanesta todella paljon siksi, koska tama tietaa FORMULAT. Voi sita onnea! Voi sita onnea!! Olen aina ollut ihan hullaantunut jos joku tietaa jotakin edes formuloista (siis itsehan olen kamala expertti joooooo, en ole, mutta kiinnostusta riittaayhtapaljon kuin ala-asteikaista hevosista.) ja minun luokan pojat teki hienon ja hienon piirrustuksen Alonsosta ja Kobayashista, taytyy joskus nayttaa. :)
Helmikuussa kavin International Nightissa, Sapporossa, jossa oli paljon suomalaisia. Itseasiassa teemana oli Suomen koulut ja pohdittiin aika paljon, miksi Suomen koulut ovat olleet niin hyvin arvostettuja. Tai on kai ne edelleenkin hyvia, ainakin monin kerroin parempia kuin japanilainen koulusysteemi, sen voin sanoa! Harmittaa tosi paljon, etta yksityiset koulut Japanissa on huipputasoa ja valtion koulut pohjasakkaa suoraan sanoen. Olen valtion koulussa, ja tiedan tasantarkkaan, mitka on minun kouluni puutteet, ja jotka haluaisin muuttaa, mutta ei nyt Roomaakaan paivassa rakennettu (Kiikalta kiitos ilkeasta sananlaskusta, joka alko arsyttamaan niin paljon etta jai mieleen <3)
Mitas muuta. Samalla kaytiin 雪まつりssa, Sapporossa, ja uskonpa etta jotkut ovat jopa kuulleet tasta tapahtumasta. Odotin kylla suurempaa, suoraan sanottuna, mutta olihan se nattia. Monesti olen juuri nahtavyyksien kanssa pettynyt, kun ei ne niin hienoja olekaan (Hiroshiman rauhanpuistoa lukuunottamatta, mutta eihan se ole hieno, se oli kaameata. :)) kuin kuvittelin. Yleensa pienet arkiset jutut enemman ihmetyttaa kuin temppelit ja buddhapatsaat, jotka on suoraan sanottuna etta kun yhden on nahnyt, on nahnyt kaikki. Perheenvaihdot, uuden holmoilta tuntuvat jutut on taas sita joka ihmetyttaa. Mutta mitaan varsinaista shokkia en ole huomannut.

Tulipa tassa mieleen, etta kerran olin ystavani uudessa hienossa talossa (rahaa oli satsattu huh huh) ja menin vessaan, saikahdin tavattomasti kun avasin vessan oven niin vessan pontto aukaisee itsestaan ponton ...luukun?　Onko se luukku? (KANSI!!) No kuitenkin, saikahdin kamalasti sita, melkein kiljuin.

Kysymys lukijoille: Onko minun Suomen kieleni muuttunut mihin suuntaan? Kun teksteja lukee (elkaa syyttako pilkkuvirheista ym), kuulostaako joku sellaselta ulkomaalaisen suomelta? (Oli muuten kamalan hankala muodostaa ulkomaalaisen suomi = ei-natiivipuhujan, ei-syntynyt-suomessa... MIKA SE SANA ON??)

Ja jos vaihdosta on pitempia kysymyksia, toivoisin etta lahettaisitte tahan sahkopostiosoitteeseen viestin, siita saa helpoiten minut kiinni: pikkuzupont123@softbank.ne.jp

Mulla tulee jatkossakin olemaan hankaluuksia netin kanssa mutta pyrin kerran viikossa taas alkamaan seuraamaan Facebookia, sahkoposteja ja blogeja. :) たいへん。 Rankka on elama.

Ah, ja jos olette menossa japaniin vaihtoon ja ostatte puhelimen, pieni vinkki: Yleensa tyokaluista loytyy englanti-japani sanakirja, joka on toki pieni, mutta on kateva silloin talloin. Jos televisiosta huomaa tutun sanan jonka muistaa muttei tieda merkitysta, helpointa kattoa siita! Oon oppinut PALJON sanastoa tuon sanakirjan avulla, vaikka se onkin vahan huono.

Japanissa on nyt kevat, tosin nyt on takatalvi. Tanaan kolmosluokkalaiset paasivat autuaaseen vapauteen ja minun tuli ikava. Juuri kun ehti sanoa monille, hyvin tarkeille ihmisille, ah, pitkasta aikaa, olikin aika sanoa sayonara, ei tietoakaan milloin, jos koskaan, seuraavan kerran niita ihania ihmisia nakee.

Vaihtovuodella on huononsakin puolensa, se oli tiedossa, mutta mitaan ei ymmarra vasta kun aika koittaa, jos silloinkaan.

Joskus heraan aamuun ja tajuan ei hitsit, olen Japanissa, olen ollut 6 kuukautta Japanissa, lahden pian!
Tykkaan asua taalla, ei enaa kamalasti ole ikava Suomeen, mutta silti paluu maistuu yhta makealta ajatuksissa kuin lahtokin maistui. Mutta karvas sivumaku tassa toisessa ajatuksessa onkin.

Yksi lahtee, yksi tulee tilalle.