春休み

Hei!

Sori, koulupostaus viipyy. Tajusin vaan et just siita viikosta lahtien, jolloin oisin tehy niin koulu oli taynna vaan erikoista pikkujuttua. Ei mitaan opiskelua vaan kesaloman alkamismeiningit. Itellahan on nyt kevatloma menossa, ja jatkuu pariviikkoa eteenpain.

Yot on ruvennu mulle kamalaksi. Tuo luonnonkatastrofi jatti mulle sen verran traumoja, etta uneksin tsunamista ja maanjaristyksesta. Miten se eroaa perussuomalaisen tsunamiuneen, suomalainen kun heraa niin voi pyyhasta helpotuksesta etta se oli vaan unta. Taalla nyt kuitenkaan koskaan ei voi sanoa, ettei tsunamia tai maanjaristysta tapahtuis. Mutta tosiasiassahan ihmisia varoitetaan tsunamista, niin kuuluttamalla kuin etta maanjaristyksella. Mutta silti, ahdistaa ihan kamalasti oisin. Milloin se hellittaa, sita en tieda. Ehka parin kuukauden jalkeen kun jalkijaristysten vaara on ohi. Kovin suurtahan ei enaa kamalasti odoteta, mutta kuitenkin, se, etta Hokkaidolla ei tunnu juuri ollenkaan maanjaristyksen toissa perjantain jalkeen, tuntuu hyvin oudolta.

Niin kuin meita olisi odottamassa jattipotti, niin kuin Hiroshimassakin aluksi ajateltiin sodan aikana etta onpa hyva kun ei pommituskoneet tanne iske ja sitten tulikin kunnon jysays.

Tosin sodat ja luonnonvoimat ovat kaksi eriasiaa.
Sotia voi ennaltaehkaista, luonnonvoimia ei.
Tosin luonnonvoimat varoittavat lahestyvasta vaarasta.
Ehka maanjaristys ei varoita, mutta sita vastaan voi viela aika tehokkaasti suojautua.

Mutta ihan kivoissa ja rauhallisissa tunnelmissa on mennyt. Illalla ahdistaa, pimeys jotenkin antaa mielikuvitukselle vallan. Samoin yksinolo. Aina minua tuollaiset on ahdistanut, mutta harvoin niin etta olen joutunut tuntitolkulla odottamaan etta rauhoitun.

Ei nyt joka yo iske tuollainen ahdistus, mutta valilla saattaa.

Dont worry about me. :)